Sänkymme rakennamme käsillämme ja sydämillämme

Olemme saaneet kaksi kertaa Norjan suunnitteluneuvoston palkinnon hyvästä suunnittelusta. Se tukee periaatettamme, että uni ja lepo ovat elintärkeitä edellytyksiä hyville suorituksille ja elämästä nauttimiselle. Seikka, että vuoteemme on valmistettu Norjassa vankalla ammattitaidolla takaa, että ne ovat korkeimpien laatustandardien mukaisia ja edustavat kaikkein parasta skandinaavista muotoilua.

Nykyään Jensen voi ylpeänä kutsua itseään johtavaksi merkiksi Euroopassa sänkyjen ja patjojen alalla. Jensenin tarina alkoi 14.2.1947, kun Norjan yli hyökyi optimismin aalto toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Optimismi oli tunnusomaista myös Jensenin perheelle. Kun materiaaleja oli saatavilla rajoitetusti, piti käyttää sitä, mitä oli tarjolla. Ensimmäiset Jensenin patjat tehtiin hevosenjouhista ja vanusta. Paljon on muuttunut noista ajoista, mutta tärkein on pysynyt - pyrkimyksemme optimaalisen nukkumismukavuuden saavuttamiseen. Historiamme ja perintömme ja ansiosta meillä on ainutlaatuista kokemusta ja tietoa. Siksi voimme sanoa, että nukkumismukavuus on Jensen-vuoteessa todella erinomainen. 

Ammattitaito on meille kunnia-asia

Ammattitaito on meille kunnia-asia

Nukkumisen asiantuntija.

Nukkumisen asiantuntija.